"Kotimaa kun taakse jai"

Niinkun varmaan jo otsikon puuttuvista skandinaavisista kirjaimista arvaa, nyt ollaan jo sit reissun paalla. Koska en pysty viela kytkemaan konettani nettiin mistaan,on tama teksti nyt sit ilman pisteita a:n ja o:n paalla. Vaikka hostellilta loytyykin "ilmainen netti", on se niin onnettoman hidas nuhapumppu, etta paatettiin Jussin kaa maksaa sijoittaa pari pesoa ja tultiin tien toiselle puolelle locutorioon josta paasee kytkeytyyn nettiin. Mestan nimi on Star Warsiin viitaten "Joda Master" ja taalla on meidan lisaksi paikallisia skideja pelaamassa koneilla. Koska tassa nyt on mennyt jo reilusti siita kun reissuun lahdettiin otetaan pieni kertaus mita enemman tai vahemman merkittavaa on tapahtunut so far:

Keskiviikko, 27.7.2005 klo 17.20 (GMT +2)

Saavuin kentalle viimeisena, tosin viela hyvissa ajoin ennen lahtoa. Check-iniin ei ollut mitaan erityista jonoa ja saaimme matkatavarat hyvin selvitettya. Normaalisti Argentiinaan saa roudata sen 20 kiloa tavaraa, mutta koska olemme puoli vuotta, oli meille luvattu 30 kiloa per paa. Meitsi onnistui vetamaan pohjat tassakin, roudaten pyoreasti 35 kiloa tavaraa Suomesta Argentiinaan. Se oli noin 15 kiloa enemman kuin Jussilla, jengimme toisella kakslahkeisella. Oho. Selityksia ois varmaan monia, mut todetaan nyt vaikka etta olen ainakin hyvin varustautunut.

Ensimmainen etappi on Helsinki-Frankfurt, mista lennetaan Sao Paulossa tankaten Buenos Airesiin. Jostain syysta meita ei voitu tsekata suoraan sisaan Frankfurt-BA valille, vaan SAS:n neiti kaski meidan menna Saksassa gatelle missa paikamme ovat varattuina ja passin vilautusta vaille valmiina.Vajaan tunnin kentalla hengauksen jalkeen kone Frankfurtiin lahtee. Koneen noustessa hahmottuu viimeinkin etta nyt ollaan menossa melkein puoleksi vuodeksi 13 000 kilometrin paahan kotoa ja ainoana kysymyksena paassa pyorii: "Mihinkohan soppaan sita on nyt taas lusikkansa tunkenut?"

Keskiviikko, 27.7.2005 klo 20.00 (GMT +1)

Heti Saksaan laskeuduttuamme soppa alkoikin sitten kehittya. Frankfurtin kentta on mielestani yksi huonoimmin varusteltuja kokoonsa nahden ja muutaman kerran konetta vaihtaneena olen joutunut pettymaan niin odotustiloihin, kahviloihin kuin hintoihinkin. Eika se peta tallakaan kertaa. Kone on ajoissa perilla, eika lahtevien listassa nay viela BA:n lennon porttia, joten kulutamme aikaa pyorimalla. Puolen tunnin odottelun jalkeen selviaa mista kone lahtee ja siirrymme Schengen-alueelta ulos vain todetaksemme lennon lahtoportin olevan tupaten taynna. Tama on noin kello 20.30, eli siis tunti ja vartti ennen koneen lahtoa. Jaamme kahvioon tankkaaman ylihintaista jogurttia ja leipaa ja siirrymme portille kello yhdeksan kieppeilla.

Tassa vaiheessa uskoni Frankfurtin kenttaan ja saksalaiseen "tehokkuuteen" katoaa. Portilla on kolme selvitystiskia, jokaisen edessa pitka jono ja takana tehoton virkailija. Tuntuu etta oikein kukaan ei tee mitaan, tai jos tekee niin se ei ainakaan ole koneen tayttamiseen liittyvaa toimintaa. Puolisen tuntia (tassa vaiheessa koneen lahtoon on enaa 15 min.) jonoteltuamme, tiskilta toiselle vaihdeltuamme ja katsekontaktia haettuamme yksi virkailijoista huomioi meidat ja ohjaa seuraavalle virkailijalle. Elke ojentaa paperimme josta ilmenee nimemme, paikkamme ja varausnumeromme. Virkailija ottaa paperit, napyttelee hetken konetta ja ilmoittaa etta meilla ei ole paikkoja koneessa. Olemme kaikki allikkalla lyotyja. Virkailija selittaa etta kun meita ei nakynyt, he luulivat ettemme ole tulossa ja antoivat meidan VARATUT ja MAKSETUT paikat jonotuslistalaisille. Tasta seuraa vaittely jossa kerromme etta meille sanottiin etta paikat on ok kunhan vaan ilmestymme paikalle ja virkailija taas ihmettelee missa olemme olleet. Han sanoo check-inin alkaneen jo kello 21.00 ja me taas kerromme olleemme paikalla 21.05, emmeka ole kuulleet kertaakaan nimiamme kuulutettavan. Tahan toteamus on hyvin palvelualtis: "Ei meilla ole aikaa kuulutella jokaista matkustajaa." Ei varmasti jokaista, mutta ehka niita jotka ovat lentonsa maksaneet ja kirjautuneet sisaan ensimmaiselle yhteydelleen Helsingista Frankfurtiin.

Lyhyehkon sanasodan jalkeen virkailija ryhtyy toimeen, runnoo meille paikat koneesta ja matka voi jatkua. Paasemme koneeseen joka lahtee lopulta 22.05, eli noin 20 minuuttia aikataulusta myohasta. Jannitettavaksi jaa vain ja ainoastaan onko matkalaukut ehtineet samaan koneeseen peruutuksen vuoksi. Boeing 747 jumbojetti on siis lastattu ja matkalla Sao Paulon kautta Buenos Airesiin. Edessa on 14 tuntia istuskelua ja tahan astisen elamani pisin yhtamittainen lentomatka...

Torstai, 28.7.2005 klo 8.00 (GMT -3)

Lento menee ilman mitaan mainitsemisen arvoista ja olemme perilla ennen kahdeksaa aamulla. Olen lukenut Nightwishin laulajan Tarja Turusen, jonka aviomies on Argentiinasta ja kakkoskamppa BA:ssa, haastattelusta etta lentokenttamuodollisuudet kestavat saapuessa lahemmassa kolme tuntia.Jonossa tapaamme Taideteollisen korkeakoulun opiskelijan, joka on tullut Buenos Airesiin tekemaan lopputyotaan. Mielenkiintoista, varsinkin kun kyseinen tytto ei omien sanojensa mukaan ole lukenut sanaakaan espanjaa. Joko me olemme onnekaita, Tarja epaonninen tai jotain, mutta paasemme tullista ja maahantuloviranomaisista lapi puolen tunnin jonottelulla. Edes vanhanmallinen sininen passini, josta ei ilmene etta Suomi on EU-maa (uskokaa tai alkaa, taman takia virkailija Frankfurtissa tenttasi matkani syita ja tarkoitusperiani hetken verran lahtoportilla), ei aiheuta vaikeuksia. Aulassa meita vastassa heiluukin "Mr. Joel Jarvinen" -kyltti ja kuljettaja. Heitamme laukut autoon ja otamme suunnan kohti Garden House Hostelia. Vaikka olemmekin perilla, mielessa pyorii edelleen: "Mita ma taalla teen?". Taksista katsottuna pilvet nayttavat erilaisilta ja taivaskin suuremmalta. Tieda sitten.