Eat Argentina

Olen vielakin hiukan myohassa "julkaisuaikataulustani" ja summailen tassa nyt viela ensimmaisia paivia, saavuttaen taman viikon ehka joskus... Nyt rakkaaseen ja elintarkeaan aiheeseen, nimittain ruokaan, ja meidan ensikosketuksiin paikalliseen sellaiseen.

Argentiinahan on tunnettu laadukkaan lihantuottajana ja keskiverto argentino syo vuodessa tuhottoman maaran lihaa. Vaitetaan jopa etta argentiinalaisen vapaasti pampalla kasvaneen haran liha olisi parasta mita tama pallo paallaan kantaa. Perusedellytykset onnistuneelle pihville ravintolassa tai grillilihalle ovat siis aika erinomaiset. Koska tytoista Riinat ovat taysin kasvisyojia, Elke aina tilanteen mukaan ja Kukka taas hiukan valikoiva sen suhteen mita syo, on "maailman parhaiden pihvien" fiilistely ollut mun ja Jussin miehinen velvollisuus.

Heti torstai-iltana lahdimme hostellilta keskustaan pain kavelemaan ja metsastamaan kunnon ravintolaa. Koska olimme elaneet edelliset 30 tuntia lahinna lentokonesafkalla ja leivalla, oli jokaisella mahdoton nalka. Valitettavasti reittimme kulki lapi Floridan, kaupungin keskeisimman kavely- ja ostoskadun. Runsaudenpaljous niin ihmisten kuin kauppojenkin suhteen sai meidat ihmettelemaan ja kuljeskelemaan suhteellisen pitkan ajan. Floridan heikko puoli on se ettei se pikaruokaloiden ja kahviloiden lisaksi tarjoa juurikaan mahdollisuuksia ruokailuun. Ainakaan sen jalkeen kun galleriat, ostoskeskukset, ovat sulkeneet ovensa. Suht pitkan haahuilun jalkeen olimme poistuneet Floridalta sivukaduille ja loppujenlopuksi, ruoka paallimaisena mielessamme, valitsimme ensimmaisen kohtuulliselta nayttavan ravintolan. Bongasimme Jussin kaa listasta heti haluamamme:"Plato parrilla completa, 20 pesos para 2 personas." Parillahan on luonnollisesti grilli ja grillissahan tehdaan luonnollisesti lihaa ja sitahan tanne oli tultu syomaan!!! Eli ei muuta kuin tilaukseen. Alla kylla luki etta mita lautanen sisaltaa, mutta eihan se nyt ole niin tarkeata: liha on liha on liha.

Odottellessa saimme syotavaksi leipaa ja pienia lihataytteisia pasteijantapaisia, nyt jo tutummin empanadaksia. Kyseiset tuotteet ovat yleensa todella hyvia, tulevat liha-, kana-, tai kasvistaytteella ja sopivat alkupaloiksi mainiosti. Poytamme oli sijoitettu niin etta pystyin nakemaan ravintolan avokeittioon. Yhtakkia, yhden kokeista siirtaessa leikkaamiaan perunoita rasvakeittimeen, huomasin etta kaveri teki duuniaan puoliksi poltettu tupakka suussa! No, eikai pida olla liian nirso: maassa kai tehdaan maan tavalla. Hetken paasta tarjoilija saapui annostemme kanssa. Mun ja Jussin valiin laskettiin lautanen jonka keskella oli ranskalaisia ja ymparilla kaikenlaista grillattua. Poimimme ensiksi makkarat, mulle jo espanjasta tutut chorizo ja morcilla. Ensimmainen on maustettu, todella hyva makkara, jalkimmainen taas mustamakkaran tapainen, mutta loysempi, rakeisempi ja ihan syotava verimakkara.

Seuraavaksi nappasin lautaselta meille kimpaleen lihaa, joka nautti hiukan hassulta. Maistettuamme Jussi veikkasi kyseessa olevan possua, mina taas maksaa. Parin palan jalkeen tuntui etta ei kyseessa ole maksa eika possu, vaan kieli. Hetken syomisen jalkeen kieli muuttui taas maksaksi ja lopetimme kyseisen lihan epatietoisuuden vallassa. Seuraavaksi otimme kiekuramaista, jollain jauhontapaisella taytettya lihaa. Etaisesti yhden palasen muoto muistutti ihmisen korvaa, tosin jattimaisen suurta sellaista. Kyseinen lihatuote oli todella oudon makuista ja melko mausteista, muistuttaen hiukan skotlannin purkkihaggista, eli mahalaukkuruokaa. Muutaman palasen jalkeen paatimme passata lopun tata ihmetavaraa.

Tassa vaiheessa koko lautanen alkoi tuntumaan hyvin kyseenalaiselta ja tytot olivat lahinna hysterian partaalla meidan analysoidessa ja ihmetellessa etta mitas tassa nyt syodaan. Seuraavaksi vuorossa oli ribseja, eli possun kylkea luineen kaikkineen. Tama tuttu ruokalaji oli lahinna pieni ja kuiva, kumminkin ihan syotava. Ribsit tuhottuamme lautasella oli viela pari, epamaaraista mustaa lihapalaa. Ruokailun alussa oli sovittu etta kaikkea maistetaan ja varmoin, mutta hiukan epailevin mielin kavimme viimeisen lajin kimppuun. Ensimmaisen palasen jalkeen suuhun palasi tuttu maku: "Tamahan on melkein samaa kuin ensimmainen laji!". Eli siis se possu/maksa/kieli. Jussin mielesta tama oli ehka jopa hiukan parempaa. Olimme kumminkin jo sen verran taynna makuelamyksia etta jatimme tamankin lajin lahinna maistelun asteelle.

Ruokailun jalkeen fiilis oli:"Tuli syotya, en vaan tieda mita." Jalkiruoan jalkeen poistumme ravintolasta ja samalla vaivihkaa vilaisimme ruokalistaa. "Chorizo, morcilla, tira de asado, chinculines, riñones" Chorizo ja morcilla olivat ne ennestaan tutut makkarat, Riina V:n sanakirjan avulla selvisi etta tira de asado vastasi grillikylkia ja riñones oli yhtakuin se viimeinen musta kontti, eli munuaiset. Uskotte varmaan, ettemme olleet kumpikaan liian innoissamme. Vitsit vatsanvaanteista ja yosta vessassa veivatkin sitten loppu-illan. Arvoitukseksi jai ainoastaan chinculines, eli ne korvantapaiset taytetyt kiekurat...

Perjantai-aamuna hostellissamme asuva kanadalainen kutsui meidat grillaamaan illalla kahdeksan kieppeilla hostellin patiolle. Kaupungilla vietetyn paivan ja reilun kavelyn jalkeen palasimme hostellille kahdeksan kieppeille ja loysimme metroaseman kulmalta pienen kiinalaisten omistaman ruokakaupan. Tyttojen valikoidessa maisseja painelimme Jussin kanssa kaupan peralla olevalle lihatiskille. Vahingosta viisastuneena mulla oli Riina V:n ruokasanasto mukana ja pyysin lihamestaria laittaamaan pakettiin bife de lomoa, joka kirjan mukaan oli sisafile. Valitettavasti kyseinen liha oli loppu ja olimme hiukan pulassa, sanakirjasta kun ei loytynyt mitaan joka olisi vastannut lihatiskin hinnaston tuotteitta. Lihamaestro onneksi tajusi ongelmamme ja kysyi "A la plancha?" (Grilliin?). Tahan vastauksena oli tietty innokas "Si,si!". Mies leikkasi meille 4 palaa hyvannakoista lihaa ilmeisesti naudankyljesta ja laittoi pakettiin. Painoa oli 600 grammaa ja hintaa 7,70 pesoa, eli 2,2 euroa. Todella kohtuulline hinta pihveille siis.

Hostellille paastyamme maustoimme lihan suolalla ja pippurilla ja loimme grilliin. Ja uskokaa tai alkaa, mutta kyseessa oli ehka parhaat kotitekoiset pihvit ever. Maukasta, sopivan pehmeaa ja kaikinpuolin erinomaista lihaa. Pihvit katosivat aika vauhdilla ja ainakin mina jain kaipaamaan hiukan lisaa. Syotyamme olimme aarettoman tyytyvaisia ja uhosimme siirtyvamme vihrea salaatti ja pihvi-dieetille loppuajaksi. Viela tahan tavoitteeseen ei ole paasty, mutta odottakaa kun saamme oman kampan ja grillin... All-in-all:totesimme naiden pihvien korvanneen edellisen illan lihasekoilun.

Perjantain jalkeen olemme paasseet grillilihaan kasiksi pari kertaa ja jokaisella kerralla on eteemme kannettu mita parhainta safkaa. Lauantaina hostellilla oli syo ja juo niin paljon kuin jaksat tyyppinen ilta ja "barbequeman" (seuraavana iltana sama kaveri oli "pizzaman") valmisti mita loistavimmat pihvit ja makkarat, salaattia ja muita lisakkeita unohtamatta. Tanaan (maanantai) soimme lounaalla taas tira de asadot, ja toisin kuin edellisen kerran pienet ja kuivahkot kantyt, oli talla kertaa kyseessa isot, mehevat ja maukkaat grillikyljet. Alun hankaluuksien jalkeen uskallankin siis sanoa etta tiedossa on viela monta maistuvaa pihvia.

Ainiin, ne chinculinesit. Lueskelin lauantaina TimeOutin julkaisemaa Buenos Aires lehtea ja eteeni sattui artikkelin argentiinalaisesta lihasta. Artikkelin lopussa oli sanasto joka sisalsi monta tuttua (chorizo, morcilla, riñon, tira de asado) ja yhta uutta sanaa. Selvisi etta bife de lomo on sisafile ja bife de chorizo ulkofile. Ja sitten se chinculines. Kyseessahan oli, ei enempaa eika vahempaa: SUOLET. Eli veikkaus mahalaukkuruoasta ei mennyt pahasti metsaan. No, onpahan nyt sit syoty niitakin...