Neljän päivän viikonloppu, part 2.

Perjantai 25.8.2005

Perjantai-iltana oli tiedossa Javierin 26-vuotissynttäreiden osa 1, joka tultaisiin viettämään Javierin kämpillä ja jossain kaupungin lukemattomista baareista. Vahingosta viisastuneena ja vinkkiä vanhempana etsimme käsiimme kolme pullon paketin laadukasta ja edellisen perjantaina kehuttua Luigi Boscaa ja ostimme sen Javierille syntymäpäivälahjaksi, vaikka oli erikseen kielletty lahjat. Aloittelimme tyttöjen kämpille ja onnistuimme keräämään aika ison jengin synttäreitä varten. Me 5, Anni, Henna, Elina, Lina sekä ruotsalaiset Fredrik ja David. Jalkapallojoukkueellinen skandinaaveja/pohjoismaalaisia siis. Javierilla meitä olikin sitten vasta jääkiekkojoukkueellinen uusia naamoja ja nimiä. Jengiä oli siis paljon ja kerrottavaa riittäisi vaikka pieneksi novelliksi (joiksi nämä entryt ovat välillä muodostuneet). Päästänkin siis itseni kirjoittamisen ja teidän lukemisen vaivasta ja annankin kuvien kertoa 1000 sanaa kerrallaan, tarpeellisten kommentien kaa tietty.

Gomezien talous oli tupaten täynnä porukkaa.


Paikalla oli mm. synttärisankari, kavereita...

...ja uusia tuttuja Suomesta kuin Argentiinasta...

kuin myös kaikenkarvaisia vieraita.

Illan monipuoliseen ohjelmaan kuului mm.
iloisia jälleennäkemisiä ystävien kanssa,

syvällisiä keskusteluja ja smalltalkkia,

sekä erilaisia nautintoaineita.

Illan parhaan yhden hauskimmista ohjelmanumeroista tarjosi kumminkin Luigi Bosca pullojen mukana tuotu yllärilahja, askillinen salmiakkia. Edellisessä viikolla poikien aikaisemmista Suomi-kokemuksista puhuttaessa salmiakki nimittäin nousi esille kirottuna aineena. "You can call it candy or whatever, but we know better: it is poison!"- tyyppinen lausahdus paljastaa ehkä kaikkein parhaiten kuinka paljon sympatioita tuo ah niin rakas suolainen ja makean jumalainen liitto täälläpäin maailmaa osakseen saa. Löimme siis Luigi Boscan kylkeen hiukan salmiakkia ja illan mittaan ihmiset osoittivatkin kiinnostusta tuota pientä, ruutukuvioitua askia kohtaan. Muutamat uskaliaat jopa päättivät maistamaan, ja ehkä illan parhaat naurut tarjosi Javierin German Gold - mies jonka nimellä löytyy ehkä eniten googlehittejä ever. Teidän iloksenne voin kertoa: sain koko prosessin filmille ja kyseinen tyylinäyte ensipuraisusta viimeiseen räkäisyyn löytyy heti alta:

Iltaa jatkettiin Javierin luona noin kahteen asti, jolloin oli aika siirtyä baariin. Kohteeksi valikoitu i aivan kulman takaa löytyvä Living.10 peson sisäänpääsy sisälsi tälläkin kertaa ensimmäisen drinkin. Baari oli käytännössä kaksi isoa tilaa, käytäviä ja täyttä tungosta...

Baarissa juhlittiin iloisissa merkeissä...

paikallisten miesten,

ja naisten,

sekä skandinaavien

että meidän muiden pohjoismaalaisten voimin.

Kuten tapoihin kuuluu ihmiset...
sosialisoituivat keskenään,

tanssivat tyylillä

tai toisella.

Sekä tietty
ottivat muutamat!

Kaikenkaikkiaan kaikilla oli kivaa...
kunnes valomerkki lopetti bileet ja oli aika suunnata jatkoille. Tällä kertaa suuntana oli Kiwin asunto ja ohjelma koostui lähinnä musiikin kuuntelusta ja istuskelusta. Huipennuksena ja koko homman pointtina oli kumminkin periargentiinalainen tapa, nimittäin maten juominen!!!

Mate on eräästä yrtistä uutettu juoma jota paikalliset kuluttavat kaikissa mahdollisissa paikoissa. Yleensä mate nautitaan sosiaalisten ystävien kanssa ja jengillä on tapana kerääntyä esimerkiksi sunnuntaisin puistoihin nautiskelemaan mateta ja jotain pientä makeaa ystävien kanssa. Maten maku on melko omalaatuinen ja vaikka sitä usein verrataankin teehen, on se sillä silti oma, täysin erilainen makunsa. Juomiseen tarvitaan termospullo jossa on lähes kiehumispisteessä olevaa vettä sekä erityinen matekuppi. Kuppiin annostellaan mateuutetta jonka päälle sitten lisätään vettä. Uutteen läpi suodattunutta vettä sitten juodaan pillillä. Joidenkin lähteiden mukaan mate sisältää jopa neljä kertaa kahvin kofeiinin, mutta itse jatkoilla kolme kuppia juoneena ja sen jälkeen lähes välittömästi nukahtaneena epäilen väitteen paikkansa pitävyyttä;) Kaikkia maten juomisen taiteen sääntöjä en tietty tunne, mutta kuppia kierrätetään juojalta toiselle, lisäten vettä aina tasaisin väliajoin. Kuvassa voitte nähdä Jussin tyylinäytteen matekupin ja termarin kanssa.

Kuten kuvastakin ilmenee on kuppi melko omalaatuisen näköinen ja luo helposti samanlaisia harvakuvia kuin arabialainen vesipiippu. Kun kaikenlisäksi mate itsessään on vihreää jauhetta ovat asiasta tietämättömien väärät mielikuvat lähes takuuvarmoja. Meille kerrottiin kuinka ihmisiltä on takavarikoitu matepaketteja Yhdysvaltain tullissa, kun tullimiehet eivät ole uskoneet että kyseinen tavara on täysin laillista. Myös Javierin tyttöystävä Vicki kertoi kuinka he olivat olleet englantilaisessa hotellissa ja juoneet mateta pienellä argentiinalaisporukalla. Hotellin omistaja oli tullut topakasti ilmoittamaan että huumeet ovat hänen hotellissaan ehdottoman kiellettyjä. Tytöt olivat tietty selittäneet miehelle että tässä oli kyse juomasta ei huumeista ja tarjonneet miehelle maistiaista. Hetken epäröityään mies oli maistanut pienen huikan ja heti perään kysynyt:"Well, should I feel funny now??!". Eli tästä voidaan johtopäätöksenä vetää ettei mustamakkara ja mämmi olekaan ainoita perinnetuotteita jotka herättävät syvää epäilystä ulkomaaneläjissä...

Matesessio kesti aamukahdeksaan, jolloin väsyneimmänkin juhlijan oli aika...
lähteä kotiin ja jättää kaikki hauskat jutut siltä illalta...

Lauantai 26.8.

Viikonloppu joka loppuisi lauantai-aamun tai synttärit jotka kestäisivät vain päivän olisivat tietty hiukan vajavaiset vai mitä?!? Javier olikin lupaillut että juhlat jatkuisivat lauantaina kunhan kaikki vähän saisivat levättyä. Klo 14.00 mun puhelin pärähtikin soimaan ja sain käskyn selviytyä tunnin sisään Javierin kämpille ja hoitaa myös Jussin, Riinan, Kukan ja Elken paikalle. Tunti vartti ja olimme siellä. Illan tarkoituksena oli suunnata Javierin suvun talolle joka sijaitsee 40 kilometrin päässä keskustassa, Buenos Airesin provinssin puolella. Reilun puolen tunnin ajomatka venähti reippahasti kun pyörimme hakemassa lisää ihmisiä, ruokaa ja pahoinvointilääkkeitä kaupungin eri osista ja olimme lopulta perillä joskus kuuden aikaan.

Matkan varrella, moottoritiellä ajaessamme saimme silmäyksen aiemmissa artikkeleissa mainituista villoista. (Mun ja Elken ensimmäinen reissu sinne peruuntui sateen takia ja toinen reissu jonka piti olla sunnuntai 27.8. meni myös puihin kun keikka peruutettiin aivan lopullisesti. Nyt emme ole kuulleet kuvauksista mitään, mutta tämän tai ensi viikon aikana tapahtunee jotain.) Kaikista pahimman näköinen niistä oli rakennettu aivan moottoritien viereen, kuulemma vanhan kaatopaikan päälle/viereen.

Kuten kuvasta epäselvästi näkyy, mesta oli aika lohduton: ihmisiä tarpomassa moottoritien laitaa, romahtamispisteessä olevia taloja, nuotioita ja kaiken kruunaavana vielä se kaatopaikan haju joka kantautui motarille asti. Näky veti hiljaiseksi ja mietteliääksi kaikki ja niinkuin Jussi asian laittoi:"Me eletään kyllä Suomessa kaikki aikamoisessa pullossa." Kieltämättä kyllä.

Perillä Bellan Vistan lähiöissä meitä odotti Javin kavereita ja pieni mukava vaalenpunainen talo isolla pihalla, ulkogrillillä, uima-altaalla ja tenniskentällä. Kyseinen paikka ei siis ole suomalaisen kesämökin vastine vaan ennemminkin jonkinlainen "vetäytymisasunto" eli kaupunkiasumuksen ja kesämökin välimuoto. Ei maalla, muttei kaupungissakaan.

Illan ohjelmaan kuului taas sosialisoitumista ja tällä kertaa myös espanjaksi. Osa uusista tuttavuuksista puhuivat meinaan huomattavasti vähemmän englantia kuin esim. Javier, Kiwi ja Federico ja saimmekin välillä ihan tosissamme vääntää espanjaa. Ainakin omalta osalta huomasin viikonlopun aikana että kielitaitoni on ottanut jonkinmoisen harppauksen eteenpäin. Ekalla viikolla sain tilattua ruokaa, nyt kerroin jo Suomen Talvisodasta:D

German ja Juan opettivat mulle ja Jussille myös perinteistä argentiinalaista korttipeliä truecoa. Peli sisältää eriarvoisia kortteja, ja niiden keskinäinen voimakkuus/arvojärjestys ei ole millään tavoin looginen. Lisäksi siinä on paljon sääntöjä ja taktiikkaa, ja emme tällä ensimmäisellä oppitunnilla päässeetkään paljonkaan perusteita pitemmälle.


Ohjelmaan kuului myös perinteinen argentiinalainen asado. Maestrona toimi Kiwi ja ruokalistalla oli salaatin ja leivän lisäksi jo tutuksi käyneet chorizot ja morcillat sekä reilusti lihaa. Kuvasta tarkkasilmäisimmät babat voinevat poimia Rikun jättämän souvenirin parin vuoden takaa...

Kun chorizot ja muut lihankinkut olivat valmiita, istahdettiin me alas todella isolla porukalla ja syötiin ja juotiin huolella. Javier ja kumppanit olivat virittäneet piha-alueen keskelle yhden puun alle mikserin, soittimet ja kajarit ja ruokailun jälkeen jengi alkoikin jorailla hullunlailla puiden varjossa. Menoa jatkui aina jonnekin aamuneljään asti jolloin kolmen päivän biletys alkoi vaatimaan veronsa ja jouduin vetäytymään nukkumaan. Ilmeisesti kaikki muut olivat tehneet saman ratkaisun vähän myöhemmin. Seuraavana päivänä pelailimme tennistä ja fudista hetken ennen lähtöä. Vielä ennen paluutamme Javier ehti lupamaan että kun kelit lämpenevät ja uima-allas voidaan ottaa käyttöön, tullaan mestoille uudestaan ja sitten vedetään koko viikonlopun pituiset festivaalit. To make a long story shorty, pari kuvaa illasta:

One happy family

DJ Federico a.k.a. Fedi

Bailamos!!!

JarJar, Vicki, Kukka, Kiwi

Possepotretti

Puolikas Kiwi, Kukka, Vicki ja Javi

Menomatkan raidimme

Maradonan maassa maan tavalla.

Paluumatkalla puhelimeeni puski viestiä vielä Chanilta, joka kutsui kaikki vaihtarit samana iltana vielä viettämään korealaista iltaa ruokailun ja karaoken merkeissä. Hetken arpomisen jälkeen minä, Elke ja Kukka päätimme lähteä tarkastamaan tarjonnan. Paikallinen Pikku Korea sijaitsee melko kaukana keskustassa, suoraan etelään päin. Toistin virheen, jonka mainitsin jo osa ykkösessä eli: en ottanut osoitetta mihinkään ylös. Olin kumminkin katsonut paikan kartasta ja näytin siitä taksikuskille että mihin pitäisi ajaa. Ravintolan osoite oli Carabobo 1581, mutta näytin vahingossa kuskille Cobo 1581:n. Näiden kahden osoitteen välillä ei ole kuin reipas 5 korttelia matkaa ja se ei kävellenkään olisi ollut mikään mahdoton palata, mutta: juuri näiden 5 korttelin välillä Pikku Korea muuttuu Barrio Municipal Presidente Bernardino Rivadavian ja Barrio Juan XXIII:n väliseksi nomanslandiksi. Eli selkeällä suomella:jo tutuksi tulleiden villojen/asutusprojektien alueeksi. Kurvatessamme Corea Avenuelta Cobolle, kuski lukitsi ovet sisältäpäin ja ilmoitti noin kahdeksannen kerran ettei pidä kyseisestä alueesta. Saavuttuamme Cobo 1581:n, löytyi osoitteesta ravintola ja olin jo hyppäämässä ulos taksista syöksyäkseni armeijassa oppimallani tavalla ravintolan sisälle suojiin, kun Kukka pysäytti. Kuski oli todennut että kyseinen rafla on take-away ja jos kerran tarkoituksena oli mennä istumaan iltaa korealaisen ruoan merkeissä, kohteena ei varmasti ole noutorafla. Nopea soitto Chanille varmisti erehdyksemme ja pääsimme ilman sen suurempaa draamaa oikeaan osoitteeseen.

Osanottajia illassa oli meidän lisäksi muutama ranskalainen sekä yksi paikallinen ja loppujen lopuksi jengi oli sen verran väsynyttä että karaoke sai jäädä toiseen kertaan. Ruokaa oli korealaiseen tapaan esillä paljon ja hyvin laajalla valikoimalla ja variaatiolla. Nyt ensimmäisen kerran korealaista ruokaa maistettuani voin nostaa hattua paikalliselle keittiölle ja antaa shoutoutit Juhalla ja Juhanille Koreaan. Sojun lisäksi sieltä löytyy näköjään muutakin mikä menee ongelmitta kurkusta alas ja maistuu vielä hyvältä suussa:D


Näissä tunnelmissa on hyvä lopetella tämä massiivinen selonteko ja palata pikapikaa jälleen pian, tällä kertaa Iguazun putouksille tehdyn turistireissun merkeissä. Chau!