Kevättä ilmassa.

Viime viikonloppuna Suomessa oli syyspäiväntasaus, joka siis meinasi että täällä päässä tasailtiin kevätpäivää. Viime viikon keskiviikkona oli virallinen kevään aloituspäivä "Dia de los estuadiantes", opiskelijoiden päivä, joka oli myös luennoista vapaa päivä. Jos pitäisi vertailukohtaa Suomesta hakea, juhlittiin täällä viime viikolla vappua. Näin myös me tapoihimme kangistuneet suomalaiset keräännyimme isolla porukalla Palermoon Mundo Bizarro-baariin joka on monen Buenos Aires oppaan suosittelema ja worldsbestbars.comin (www.worldsbestbars.com) mukaan must see-paikka. Sivu on tosin hiukan out-of-date sillä tarjolla on Helsingistä mm. Hesperia ja Soda jotka ainakin meikäläisen tietoisuuden mukaan ovat jo kuolleita ja kuoppattuja.

Mundo Bizarro oli kumminkin alive and kickin´ ja ihan toimiva paikka. Taisin jopa Jussille mainita jossain vaiheessa iltaa että jos pistäisin pystyyn baarin, se olisi jotain tänne suuntaan. Pieneen tilaan kahteen erilliseen huoneeseen oli ahdettu paljon pöytiä ja tuoleja, pitkähkö baaritiski, peilejä, punaista sisustusta, hämärää valaistusta ja seinätaidetta. Tilaa ei oikeasti ollut ihan mahdottomasti liikaa ja meidän 10+ hengen seurueemme tukki takatilat aika hyvin. Drinkkilista oli laaja ja kattava ja oluttakin kannettiin pöytään kohtuulliseen 5 peson hintaan. Henkilökunta tosin ei ollut "ystävällisen töykeää ja välinpitämätöntä" kuten oppaat olivat lupailleet, vaan mukavaa ja ystävällistä. Viihdyimme paikassa suunniteltua pitempään ja aloimme tekemään lähtöä vasta kahden jälkeen. Koska oli suomalaisittain vappu ja keskiviikkona vapaata, piti jatkopaikka tietty löytää. Kiersimme taksilla katsomassa Livingiä ja yhtä brasilialaista paikkaa, mutta kumpikin oli kiinni. Ilmeisesti täällä ei juhlita yhtä paljon kevään tuloa kuin Suomessa... Päädyimme lopulta johonkin kyseenalaiseen pikkukuppilaan jossa äijät pelas bilistä ja tarjoilijat olivat hameen virkaa tekevine vöineen... kyseenalaisia.

Keskiviikko 21.9. oli siis virallinen kevätpäivä ja se näkyi myös katukuvassa. Ihmiset olivat aktiivisesti liikkeellä kaupungilla ja myös kukkamyyjiä oli normaalia enemmän. Ravintoloissa ja kaupoissa jaettiin asiakkaille kukkia ja tästä vedimmekin johtopäätöksen että täällä kevään tuloon liittyy kukat, ei sima, tippaleipä ja hukattu ylioppilaslakki.

Mielenkiintoinen kevätpäivään liitetty ilmiö on ollut säät. Kaikki paikalliset espanjanopettajasta ovimieheen kenen kanssa olemme säästä keskustelleet ovat lupailleet että kevätpäivänä lämpenee. Ja uskokaa tai älkää, näin tosiaan kävi. Viimeisen viikon ajan joka päivä on ollut erittäin aurinkoista ja lämmintä päivisin (poislukien perjantai-ilta jolloin satoi vettä) ja auringossa oltaessa on pärjännyt ihan hyvin t-paidalla. Eilen kauppamatkalla otin kameran mukaan ja kävin ottamassa muutaman pikaisen otoksen talomme viereisestä puistosta. Porukkaa oli liikkeellä mukavasti: ulkoiluttamassa koiria ja lapsia, ottamassa aurinkoa, nukkumassa, pelaamassa fudista jnejne.

Coronel Diaz (meidän kämppä 4. vasemmalta)

Herrasmies levossa

Tämän päivityksen yhteydessä lisäsin linkkeihin Antti H:n blogin Bellinghamista, Washingtonista. Sieltä voi käydä tarkastamassa Antin ja Pertun edesottamuksia Yhdysvaltojen länsirannikolla. Nyt voin varmuudella luvata etten seuraavaan kahteen viikkoon tule päivittämään mitään. Lähdemme tuossa kahden tunnin kuluttua Jussin ja Kukan kanssa luoteis-Argentiinaan Saltaan ja Elke ja Riina seuraavat meitä päivän perässä. Tarkoitus olisi kiertää kolmea eri provinssiä, muutama eri kaupunkia, vuokrata auto, käydä kuumilla lähteillä, inkaraunioilla ja ratsastamassa. Paluumatkalla olisi sitten vielä tarkoitus pysähtyä maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Cordobaan ottamaan parit Octoberfesteille. Lisää Saltan, Jujuyn ja Tucumanin alueesta voi väijyä osoitteesta www.norteargentino.gov.ar ja matkaraporttia meidän reissusta voi odotella reilun parin viikon päästä. Hasta luego!!!

Maailman kahdeksas ihme.

Pfiuuu, pikapikaa kohtapuoliin olikin sit sellainen kaksi viikkoa. Pahoittelen, tekemistä on taas ollut ja tämä sekä edellinen viikko ovat menneet tenttien parissa. Tajusin just että en ole siihen aiheeseen juurikaan ohimenneitä mainintoja enempää perehtynyt ja nyt on ollut jo kaksi kolmesta välitentistä. Eli kai siitä vois pian sanan tai pari kertoa...

Mutta ennen paluuta tähän päivään, aikahyppy kolme viikkoa taaksepäin syyskuun ensimmäiseen päivään, jolloin lähdimme ensimmäiselle matkallamme Buenos Airesin provinssin ulkopuolelle. Suuntana oli siis Misionesin provinssi Argentiinan pohjoisosissa, tarkemmin Puerto de Iguazun kaupunki. Tarkoituksena oli nähdä Argentiinaa ja Brasiliaa halkovassa Rio Iguazussa pauhaavat Iguazun putoukset.

Reissu alkoi torstaina 2.9. Retiron bussiasemalta Buenos Airesista. Olimme muutaman päivän aikaisemmin lunastaneet viisi menopaluuta BsAs:sta Puerto de Iguazuun. Hintaa lipuille tuli 200 pesoa hengeltä, eli menopaluun sai vajaalla 60 eurolla. Bussiin päädyimme koska Argentiinassa reissaaminen on helpointa/halvinta niin, sillä paikallinen rautatieverkko on huono, epäluotettava ja jopa vaarallinen ja sisäiset lennot taas ovat suhteellisen kalliita. Busseja kulkee kaikilla mahdollisilla reiteillä ja matkan pituudesta riippuen tarjolla on useampia eri matkustusluokkia.

Yleisimmät ovat semicama (cama=sänky) ja cama/cama ejecutivo. Semicama on lähimpänä kotoisia Expressbusseja sun muita, tosin busseissa on kaksi kerrosta ja pitemmillä matkoilla jonkimoinen ruokatarjoilu. Caman ja semicaman erottaa se että kun semicamassa tuoli istuinosan saa taitettua jonkinverran kenoon, saa sen camassa vielä enemmän kenoon ja sen lisäksi penkin alapuolella on tuki jaloille (kts. kuva). Camassa siis pääsee makailemaan mas o meno 45 asteen kulmassa, verrattavissa ehkä lentokoneiden bisnesluokkaan. Caman ja cama ejecutivon ero onkin sit ihan hiuksenhieno: jälkimmäisessä tarjoillaan ruoan päälle shampanjaa ja ensimmäisessä ei. Tämän lisäksi löytyy vielä luokkien luokka, cama suite jossa jokaisen yksittäisen penkin saa taitettua ihan aikuisten oikeaksi sängyksi 180 asteen kulmaan. Näitä tosin ei löydy kuin kaikkein pisimmiltä matkoilta ja esimerkiksi Buenos Airesin ja Puerto de Iguazun "lyhyelle" 17 tunnin matkalle näitä ei ollut tarjolla.

Menomatka alkoikin mukavasti kaikkien ihastellessa tätä joukkoliikenteen hienoa muotoa. Tarjoilu pelasi, ruoka oli ihan syötävää ja viinit plus kuoharit maistuivat hyvin. Viihteestä vastasi bussin tv, joka tarjosi dvd:ltä Will Smithin "Hitch the Lovedoctorin". Bussi-isäntä (vrt. lentoemäntä) tosin oli suht aloittelija dvd-soittimen kanssa eikä osannut vaihtaa dubattua espanjankielistä ääniraitaa alkuperäiselle. Katselimme sitten espanjaksi dubattua leffaa espanjankielisillä teksteillä. Viihdyttävä elämys, siitä huolimatta tai ehkä jopa siitä johtuen. Nukahdin joskus yhden kieppeillä ja nukuin suht mukavasti (paremmin kuin lennoilla) aina jonnekin aamukahdeksaan jolloin bussin aamupala tarjoiltiin.

Majoituksena Puerto Iguazun kaupungissa meillä oli Hostel Iguazu Fallsista varattu dormi. Tehdessämme valintaa 30 000 asukkaan kaupungin muutaman hostellin välillä oli erittäin tärkeänä valintaperusteena uima-allas. Olimme kumminkin matkalla Brasilian rajalle missä on lämmin ja uima-altaalle olisi näin ollen käyttöä. Toisin kuitenkin kävi. Päivisin oli kyllä lämmintä kunhan vaan oli auringossa, mutta asteet eivät päälle kahdenkymmenen nousseet. Iltaisin asia olikin täysin toisin, ulkona oli jäätävän kylmä ja huoneessamme ei ollut juurikaan lämpimämpi. Asumuksemme ei nimittäin ollut huone sanan perinteisessä merkityksessä, vaan erään kulkukäytävän viereen väliseinillä rajattu koppi. Kun jokaisesta väliseinästä veti ja yhdeltä seinältä katon ja seinän väliin jäi pienen ja notkean ihmisen mentävä rako, oli huone ainakin ilmastoitu ja yöt jäätävän kylmiä. Mieleen nousi muistoja armeijan telttailusta kun kipinässä oli se yksi ja sama tunari joka aina onnistui sammuttamaan kamiinan ja jäädyttämään teltan... Sokerina pohjalla lauantai-iltana nousi raju ukkosmyrsky joka jatkui enemmän tai vähemmän tehokkaana aamuun asti.

Tämä kaikki on tietty triviaa, sillä olimme kumminkin tulleet katsomaan putouksia, emme lillumaan altaassa tai nukkumaan hyvin. Perjantaina yhden maissa kamat hostellin heitettyämme teimme äkkipaluun linja-autoasemalle ja otimme pikkubussin Brasiliaan. Koska Rio Iguazu on myös Argentiinan ja Brasilian virallinen rajalinja on parhaan kuvan saadakseen putouksia katseltava molemmilta puolilta. Brasilian puolen luonnonpuisto on tosin huomattavasti pienempi ja näkymät rajatummat. Tästä syystä olimme päättäneet käydä ensimmäisenä päivänä siellä ja varata kokonaisen päivän Argentiinan puolen ihmettelyyn.

Parin peson, yhden passintarkastuksen, kahden raja-aseman (Brasilian viranomaisia ei ilmeisesti kiinnostanut valvoa rajaa) ja 20 minuutin kyydin jälkeen kuski tiputti meidät ja pari ranskalaista vaihtaria brasilialaisen maantien laitaan, neuvoi lähteämään oikealla näkyvälle bussipysäkille ja kaasutteli pois vasemmalle päin. Hetken odottelun jälkeen hyppäsimme toiseen bussiin, maksoimme sisään 25 pesoa per nuppi ja saimme kyydin Iguazun luonnonpuistoon Brasiliassa. Koska vesiputousturismi on suosittua ja suurinosa vieraista tulevat ja yöpyvät Argentiinan puolella, myös puiston sisäänpääsyn suorittaminen onnistui tutuilla ja turvallisilla Argentiinan pesoilla.

Otimme päivän neljännen bussin portilta ja ajelimme vartin verran viidakon keskelle vedettyä asvalttitietä. Jäimme pois luonnonpuiston hotellin edessä ja heti ensimmäinen vilkaisu kohti vesiputouksia aiheutti meissä kaikissa seuraavan reaktion: WAU! Maisema näytti suunnilleen seuraavalta:

Olimme siis vielä suht kaukana putouksista ja lähdimme taivaltamaan reilun kilometrin pituista reittiä jonka oli tarkoitus viedä meidät Santa Marian putouksella joka on Brasilian puolen suurin ja komein. Matkan varrella kuvia otettiin japanilaisten turistien (terveiset Tokioon!) innolla ja siinä sivussa ihmeteltiin tätä luonnon ihmettä.

Santa Marian alapuolelle oli rakennettu virtauksen keskelle kulkeva silta ja sitä pitkin pystyi ihmettelemään putouksia useammastakin suunnasta. Tietysti suoraan putousten alapuolella seistessä vesi on märkää ja kaikki meistä näyttivät muutaman minuutin seisoskelun jälkeen enemmän tai vähemmän uitetuilta koirilta. Viereisessä kioskissa olisi kyllä myyty sadetakkeja, mutta kukaan ei vaivautunut moiseen turhuuteen panostamaan. Brasilian talvi kyllä kuivaa minkä Brasilian talvi kastelee...


Santa Marialta noustiin ylöspäin hissillä (how exotic: vesiputoukset viidakossa ja hissi!) ja lopulta päästiin kyseisen putouksen ylätasolle. Siitä olikin enää lyhyt köpöttely kansainväliselle snackbaarille (ranskalaisia, colaa ja hampurilaisia) ja bussin paluu-asemalle. Ennen bussin ottamista takaisin pääporteille paistattelimme päivää hetken aikaa ja ihmettelimme seuraavan nimettömäksi jääneen elukan touhuja. Kokonaisuudessaan puiston kiertäminen vei meiltä noin kolme tuntia ja takaisin Puerto Iguazussa Argentiina puolella kuuden maissa illansuussa.

Santa Maria ylhäältäpäin

Nimetön vesseli

Muita sittisontiaisia ja elukoita

Lauantaina nousimme aikaisin ja tehokkasti ylös ennen kymmentä ja olimme bussissa matkalla Argentiinan luonnonpuistoa ennen yhtätoista. Päivä oli valjennut aurinkoisempana ja hiukan lämpimämpänä kuin perjantai ja tiedossa oli useampi tunti kiertelyä. Argentiinan puolelta löytyy nimittäin kierrettäväksi 5 eri reittiä: kaksi joentörmällä (Circuit Superior ja Circuit Inferior), yksi keskellä viidakkoa (Sendero Macuco), yksi joen päällä (Garganta del Diablo) ja yksi saarella putouksien keskellä (Isla San Martin). 25 peson sisäänpääsyyn kuuluu lisäksi tarjolla ekologinen juna ja lisähinnasta kaikenlaisia seikkailuja vedessä, maassa ja ilmassa. Puistossa on mahdollista viettää kaksi päivää, jolloin jälkimmäisen päivän sisäänpääsyn saa puoleen hintaan. Suunnitelmissamme oli kumminkin nähdä tämä maailman kahdeksas ihme kahdeksassa tehokkaassa tunnissa.

Olimme odottaneet erityisesti venereissua San Martinin saarelle jo edellisestä päivästä, mutta meidän tuurillamme vedentaso oli niin korkealla että reitti oli kiinni ja meidän piti tyytyä vain joelta nähtäviin putouksiin. Päätimme jäättä Sendero Macucon viidakkovaelluksen väliin ja aloitimme kierroksen alhaalta Circuit Inferiorilta. Jossain kohtaa matkan varrella törmäsimme myös suomalaiseen pariskuntaan, joka oli saapunut paikalle Brasiliasta ja olivat jatkamassa Etelä-Amerikan kiertuetta kohti Buenos Airesia. Kokemusten vaihdon ja matkavinkkien jälkeen jatkoimme ylös Superiorin kierrokselle. Näiden kahden kierroksen kuvasatoa seuraavassa:

Näkymä Ciruit Inferiorilta

Antaa kuvaa mittakaavasta

Nyt ne hankki sadetakit

Circuit Superiorin alku


Pari pientä


Haikkasimme Inferiorin ja Superiorin reippaassa kolmessa tunnissa ja sen jälkeen kävimme lounastamassa puiston ravintolassa. Kahdellakymmenellä pesolla sai "syöniinpaljonkuinpystyt" buffetin ja caipirinhat kaupan päälle. Kahden tunnin istuskelun olimme hyvin syöneitä ja juoneita ja lähdimme päivän viimeiselle etapille kohti paholaisen nielua, Garganta de Diabloa. Puolen tunnin viidakkojunan jälkeen pääsimme tälle Iguazun putousten suurimmalle putoukselle vievälle reitille. Kukan opaskirja oli hehkuttanut paikan olevan hienoimmillaan loppuiltapäivästä kun putouksen kallion koloissa asuvat linnut palaavat pesiinsä ja tekevät syöksyjä tyhjyyteen auringon laskiessa. Matkalla putoukselle näimme mm. tulvien tuhoamia vanhoja kulkureittejä, käärmeistä varottavia kylttejä (tosin yhtään ei nähty) ja paljon virtaavaa jokea. Ensimmäisen kerran muuten suht kliinisen viidakkokiertelyn aikana tuli fiilis että oltiin todellakin keskellä villiä ja kesyttämätöntä luontoa, minne ihminen on vaivalla rakentanut muutamia hataria viritelmiä. Garganta de Diablo itsessään oli uskomattoman suuri veden, pudotuksen ja helvetillisen metelin sinfonia ja yksi hienoimmista luonnonihmeistä elämässäni so far. Parempia sanoja en löydä ja yritänkin muutamilla kuvilla valottaa mitä näimme. Mittakaavaa voi olla vaikea hahmottaa mutta jos vertaa kahta viimeistä kuvaa, voi ehkä saada käsityksen kuinka jumalattoman iso kyseinen putous oli.

Paholaisen kurkku hönkii puiden takaa

Entinen kulkuväylä


Nielun oikea...

ja vasen laita.


Päätepysäkki

Pääsimme puistosta ulos puolisen tuntia ennen sulkemisaikaa ja olimme hostelilla ennen kahdeksaa. Illan ohjelmassa oli vielä ruokailu ja bileet muiden paikalla olevien vaihtarien kanssa. Meidän lisäksemme reissulla olivat nimittäin Lina, useampi saksalainen sekä nippu ranskalaisia. Ruokailun jälkeen otimme taksit Puerto de Iguazun laidalle, josta muut olivat tarkistaneet jonkun vierailemisen arvoisen baarin. Valitettavasti ohjeet sinne ja kuskimme olivat sen verran toistaitoisia että me suomalaiset päädyimme johonkin toiseen baariin. Päädyimme jonkun toisen ulkomaalaisseurueen kanssa "vippialueelle", joka oli vain aidattu karsina sohvilla ja ilmeisestitarkoitettu maksukykyisille ulkomaalaisille. Kukan ja Elken ollessa tanssilattialla 14-vuotiaiden paikallisten Jorgejen piirittämänä, sain vihdoin kuuluvuutta puhelimeeni (ei mikään taattu asia joka paikassa), Linan langan päähän ja tiedon missä oikeat bileet olivat. Vaihdoimme paikka ja olimme baarissa joka oli muodostui päärakennuksesta jossa soitti coverbändi, ulkoteltasta jossa soi tamppaava tekno ja terassista jolta näki Rio Iguazun ja Rio Paranan risteykseen. Rio Paranan takaa näkyi Paraguay ja Rio Iguazun takana taas Brasilia. Olimme siis aika maailmanlaidalla bilettämässä. Voisi verrata vaikka siihen että olisi luoteisessa Lapissa ja vilkuilisi baarista rajan yli Ruotsiin ja Norjaan. Ilta menikin mukavasti 4 pesoa maksaneiden litran oluiden ja hauskanpidon seurassa.

Litraset (ja pojat juo paljon?!?)

Vasemmalla Paraguay, oikealla Brasilia

Sunnuntaina kävimme vielä vilkaisemassa tuota kolmen rajan risteystä vielä uudelleen. Koska sateinen ja hiljainen sunnuntai-aamu kolmen maan rajalla ei tarjonnut mitään mieltä mullistavaa, jäi vierailun suurimmaksi anniksi turistikuvat, havainto siitä että Rio Parana on vihreä ja Rio Iguazu ruskea sekä rajan takaa kuultu paraguaylaisen kukon kiekuminen.

Mr. Green meets Mr. Brown

Sunnuntai-iltapäivä Puerto de Iguazussa

Ruokailun jälkeen hyppäsimme bussiin ja matka kohti kotia alkoi. Reissu meni tunnin ajan ihan kivasti, sen jälkeen bussistamme levähti akku. Seisoimme jonkin argentiinalaisen pikkukaupungin asemalla pari tuntia akun korjausta odottaen ja ihmetellen. Aseman ravintolassa käydessäni totesin tämän paikan olevan paljon lähempänä yleistä mielikuvaa etelä-Amerikasta kuin eurooppalainen Buenos Aires. Loppujenlopuksi akku saatiin pelaamaan, bussi liikkeelle ja kilometrejä. Matka meni syvällisiä pohtiessa ja tähtitaivasta bongailessa, tosin sen asennosta johtuen löysimme varmuudella vain Venuksen. Olimme Buenos Airesissa loppujenlopuksi maanantai-aamuna 9.50, eli noin 50 minuuttia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Kuski oli siis painannut kaasua ihan hanakasti yön pikkutunteina.

Näin jälkikäteen arvioiden ensimmäinen reissumme Buenos Airesin ulkopuolelle oli erittäin onnistunut ja mukava. Argentiinan puolella puistossa olisi kulunut vielä toinenkin päivä, mutta ottaen huomioon erilaisten turistiviritysten hinnan ja tarjoamat "uudet" kokemukset, ei se välttämättä olisi ollut sen hienompaa. Vesiputous on kumminkin vesiputous, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa.

Neljän päivän viikonloppu, part 2.

Perjantai 25.8.2005

Perjantai-iltana oli tiedossa Javierin 26-vuotissynttäreiden osa 1, joka tultaisiin viettämään Javierin kämpillä ja jossain kaupungin lukemattomista baareista. Vahingosta viisastuneena ja vinkkiä vanhempana etsimme käsiimme kolme pullon paketin laadukasta ja edellisen perjantaina kehuttua Luigi Boscaa ja ostimme sen Javierille syntymäpäivälahjaksi, vaikka oli erikseen kielletty lahjat. Aloittelimme tyttöjen kämpille ja onnistuimme keräämään aika ison jengin synttäreitä varten. Me 5, Anni, Henna, Elina, Lina sekä ruotsalaiset Fredrik ja David. Jalkapallojoukkueellinen skandinaaveja/pohjoismaalaisia siis. Javierilla meitä olikin sitten vasta jääkiekkojoukkueellinen uusia naamoja ja nimiä. Jengiä oli siis paljon ja kerrottavaa riittäisi vaikka pieneksi novelliksi (joiksi nämä entryt ovat välillä muodostuneet). Päästänkin siis itseni kirjoittamisen ja teidän lukemisen vaivasta ja annankin kuvien kertoa 1000 sanaa kerrallaan, tarpeellisten kommentien kaa tietty.

Gomezien talous oli tupaten täynnä porukkaa.


Paikalla oli mm. synttärisankari, kavereita...

...ja uusia tuttuja Suomesta kuin Argentiinasta...

kuin myös kaikenkarvaisia vieraita.

Illan monipuoliseen ohjelmaan kuului mm.
iloisia jälleennäkemisiä ystävien kanssa,

syvällisiä keskusteluja ja smalltalkkia,

sekä erilaisia nautintoaineita.

Illan parhaan yhden hauskimmista ohjelmanumeroista tarjosi kumminkin Luigi Bosca pullojen mukana tuotu yllärilahja, askillinen salmiakkia. Edellisessä viikolla poikien aikaisemmista Suomi-kokemuksista puhuttaessa salmiakki nimittäin nousi esille kirottuna aineena. "You can call it candy or whatever, but we know better: it is poison!"- tyyppinen lausahdus paljastaa ehkä kaikkein parhaiten kuinka paljon sympatioita tuo ah niin rakas suolainen ja makean jumalainen liitto täälläpäin maailmaa osakseen saa. Löimme siis Luigi Boscan kylkeen hiukan salmiakkia ja illan mittaan ihmiset osoittivatkin kiinnostusta tuota pientä, ruutukuvioitua askia kohtaan. Muutamat uskaliaat jopa päättivät maistamaan, ja ehkä illan parhaat naurut tarjosi Javierin German Gold - mies jonka nimellä löytyy ehkä eniten googlehittejä ever. Teidän iloksenne voin kertoa: sain koko prosessin filmille ja kyseinen tyylinäyte ensipuraisusta viimeiseen räkäisyyn löytyy heti alta:

Iltaa jatkettiin Javierin luona noin kahteen asti, jolloin oli aika siirtyä baariin. Kohteeksi valikoitu i aivan kulman takaa löytyvä Living.10 peson sisäänpääsy sisälsi tälläkin kertaa ensimmäisen drinkin. Baari oli käytännössä kaksi isoa tilaa, käytäviä ja täyttä tungosta...

Baarissa juhlittiin iloisissa merkeissä...

paikallisten miesten,

ja naisten,

sekä skandinaavien

että meidän muiden pohjoismaalaisten voimin.

Kuten tapoihin kuuluu ihmiset...
sosialisoituivat keskenään,

tanssivat tyylillä

tai toisella.

Sekä tietty
ottivat muutamat!

Kaikenkaikkiaan kaikilla oli kivaa...
kunnes valomerkki lopetti bileet ja oli aika suunnata jatkoille. Tällä kertaa suuntana oli Kiwin asunto ja ohjelma koostui lähinnä musiikin kuuntelusta ja istuskelusta. Huipennuksena ja koko homman pointtina oli kumminkin periargentiinalainen tapa, nimittäin maten juominen!!!

Mate on eräästä yrtistä uutettu juoma jota paikalliset kuluttavat kaikissa mahdollisissa paikoissa. Yleensä mate nautitaan sosiaalisten ystävien kanssa ja jengillä on tapana kerääntyä esimerkiksi sunnuntaisin puistoihin nautiskelemaan mateta ja jotain pientä makeaa ystävien kanssa. Maten maku on melko omalaatuinen ja vaikka sitä usein verrataankin teehen, on se sillä silti oma, täysin erilainen makunsa. Juomiseen tarvitaan termospullo jossa on lähes kiehumispisteessä olevaa vettä sekä erityinen matekuppi. Kuppiin annostellaan mateuutetta jonka päälle sitten lisätään vettä. Uutteen läpi suodattunutta vettä sitten juodaan pillillä. Joidenkin lähteiden mukaan mate sisältää jopa neljä kertaa kahvin kofeiinin, mutta itse jatkoilla kolme kuppia juoneena ja sen jälkeen lähes välittömästi nukahtaneena epäilen väitteen paikkansa pitävyyttä;) Kaikkia maten juomisen taiteen sääntöjä en tietty tunne, mutta kuppia kierrätetään juojalta toiselle, lisäten vettä aina tasaisin väliajoin. Kuvassa voitte nähdä Jussin tyylinäytteen matekupin ja termarin kanssa.

Kuten kuvastakin ilmenee on kuppi melko omalaatuisen näköinen ja luo helposti samanlaisia harvakuvia kuin arabialainen vesipiippu. Kun kaikenlisäksi mate itsessään on vihreää jauhetta ovat asiasta tietämättömien väärät mielikuvat lähes takuuvarmoja. Meille kerrottiin kuinka ihmisiltä on takavarikoitu matepaketteja Yhdysvaltain tullissa, kun tullimiehet eivät ole uskoneet että kyseinen tavara on täysin laillista. Myös Javierin tyttöystävä Vicki kertoi kuinka he olivat olleet englantilaisessa hotellissa ja juoneet mateta pienellä argentiinalaisporukalla. Hotellin omistaja oli tullut topakasti ilmoittamaan että huumeet ovat hänen hotellissaan ehdottoman kiellettyjä. Tytöt olivat tietty selittäneet miehelle että tässä oli kyse juomasta ei huumeista ja tarjonneet miehelle maistiaista. Hetken epäröityään mies oli maistanut pienen huikan ja heti perään kysynyt:"Well, should I feel funny now??!". Eli tästä voidaan johtopäätöksenä vetää ettei mustamakkara ja mämmi olekaan ainoita perinnetuotteita jotka herättävät syvää epäilystä ulkomaaneläjissä...

Matesessio kesti aamukahdeksaan, jolloin väsyneimmänkin juhlijan oli aika...
lähteä kotiin ja jättää kaikki hauskat jutut siltä illalta...

Lauantai 26.8.

Viikonloppu joka loppuisi lauantai-aamun tai synttärit jotka kestäisivät vain päivän olisivat tietty hiukan vajavaiset vai mitä?!? Javier olikin lupaillut että juhlat jatkuisivat lauantaina kunhan kaikki vähän saisivat levättyä. Klo 14.00 mun puhelin pärähtikin soimaan ja sain käskyn selviytyä tunnin sisään Javierin kämpille ja hoitaa myös Jussin, Riinan, Kukan ja Elken paikalle. Tunti vartti ja olimme siellä. Illan tarkoituksena oli suunnata Javierin suvun talolle joka sijaitsee 40 kilometrin päässä keskustassa, Buenos Airesin provinssin puolella. Reilun puolen tunnin ajomatka venähti reippahasti kun pyörimme hakemassa lisää ihmisiä, ruokaa ja pahoinvointilääkkeitä kaupungin eri osista ja olimme lopulta perillä joskus kuuden aikaan.

Matkan varrella, moottoritiellä ajaessamme saimme silmäyksen aiemmissa artikkeleissa mainituista villoista. (Mun ja Elken ensimmäinen reissu sinne peruuntui sateen takia ja toinen reissu jonka piti olla sunnuntai 27.8. meni myös puihin kun keikka peruutettiin aivan lopullisesti. Nyt emme ole kuulleet kuvauksista mitään, mutta tämän tai ensi viikon aikana tapahtunee jotain.) Kaikista pahimman näköinen niistä oli rakennettu aivan moottoritien viereen, kuulemma vanhan kaatopaikan päälle/viereen.

Kuten kuvasta epäselvästi näkyy, mesta oli aika lohduton: ihmisiä tarpomassa moottoritien laitaa, romahtamispisteessä olevia taloja, nuotioita ja kaiken kruunaavana vielä se kaatopaikan haju joka kantautui motarille asti. Näky veti hiljaiseksi ja mietteliääksi kaikki ja niinkuin Jussi asian laittoi:"Me eletään kyllä Suomessa kaikki aikamoisessa pullossa." Kieltämättä kyllä.

Perillä Bellan Vistan lähiöissä meitä odotti Javin kavereita ja pieni mukava vaalenpunainen talo isolla pihalla, ulkogrillillä, uima-altaalla ja tenniskentällä. Kyseinen paikka ei siis ole suomalaisen kesämökin vastine vaan ennemminkin jonkinlainen "vetäytymisasunto" eli kaupunkiasumuksen ja kesämökin välimuoto. Ei maalla, muttei kaupungissakaan.

Illan ohjelmaan kuului taas sosialisoitumista ja tällä kertaa myös espanjaksi. Osa uusista tuttavuuksista puhuivat meinaan huomattavasti vähemmän englantia kuin esim. Javier, Kiwi ja Federico ja saimmekin välillä ihan tosissamme vääntää espanjaa. Ainakin omalta osalta huomasin viikonlopun aikana että kielitaitoni on ottanut jonkinmoisen harppauksen eteenpäin. Ekalla viikolla sain tilattua ruokaa, nyt kerroin jo Suomen Talvisodasta:D

German ja Juan opettivat mulle ja Jussille myös perinteistä argentiinalaista korttipeliä truecoa. Peli sisältää eriarvoisia kortteja, ja niiden keskinäinen voimakkuus/arvojärjestys ei ole millään tavoin looginen. Lisäksi siinä on paljon sääntöjä ja taktiikkaa, ja emme tällä ensimmäisellä oppitunnilla päässeetkään paljonkaan perusteita pitemmälle.


Ohjelmaan kuului myös perinteinen argentiinalainen asado. Maestrona toimi Kiwi ja ruokalistalla oli salaatin ja leivän lisäksi jo tutuksi käyneet chorizot ja morcillat sekä reilusti lihaa. Kuvasta tarkkasilmäisimmät babat voinevat poimia Rikun jättämän souvenirin parin vuoden takaa...

Kun chorizot ja muut lihankinkut olivat valmiita, istahdettiin me alas todella isolla porukalla ja syötiin ja juotiin huolella. Javier ja kumppanit olivat virittäneet piha-alueen keskelle yhden puun alle mikserin, soittimet ja kajarit ja ruokailun jälkeen jengi alkoikin jorailla hullunlailla puiden varjossa. Menoa jatkui aina jonnekin aamuneljään asti jolloin kolmen päivän biletys alkoi vaatimaan veronsa ja jouduin vetäytymään nukkumaan. Ilmeisesti kaikki muut olivat tehneet saman ratkaisun vähän myöhemmin. Seuraavana päivänä pelailimme tennistä ja fudista hetken ennen lähtöä. Vielä ennen paluutamme Javier ehti lupamaan että kun kelit lämpenevät ja uima-allas voidaan ottaa käyttöön, tullaan mestoille uudestaan ja sitten vedetään koko viikonlopun pituiset festivaalit. To make a long story shorty, pari kuvaa illasta:

One happy family

DJ Federico a.k.a. Fedi

Bailamos!!!

JarJar, Vicki, Kukka, Kiwi

Possepotretti

Puolikas Kiwi, Kukka, Vicki ja Javi

Menomatkan raidimme

Maradonan maassa maan tavalla.

Paluumatkalla puhelimeeni puski viestiä vielä Chanilta, joka kutsui kaikki vaihtarit samana iltana vielä viettämään korealaista iltaa ruokailun ja karaoken merkeissä. Hetken arpomisen jälkeen minä, Elke ja Kukka päätimme lähteä tarkastamaan tarjonnan. Paikallinen Pikku Korea sijaitsee melko kaukana keskustassa, suoraan etelään päin. Toistin virheen, jonka mainitsin jo osa ykkösessä eli: en ottanut osoitetta mihinkään ylös. Olin kumminkin katsonut paikan kartasta ja näytin siitä taksikuskille että mihin pitäisi ajaa. Ravintolan osoite oli Carabobo 1581, mutta näytin vahingossa kuskille Cobo 1581:n. Näiden kahden osoitteen välillä ei ole kuin reipas 5 korttelia matkaa ja se ei kävellenkään olisi ollut mikään mahdoton palata, mutta: juuri näiden 5 korttelin välillä Pikku Korea muuttuu Barrio Municipal Presidente Bernardino Rivadavian ja Barrio Juan XXIII:n väliseksi nomanslandiksi. Eli selkeällä suomella:jo tutuksi tulleiden villojen/asutusprojektien alueeksi. Kurvatessamme Corea Avenuelta Cobolle, kuski lukitsi ovet sisältäpäin ja ilmoitti noin kahdeksannen kerran ettei pidä kyseisestä alueesta. Saavuttuamme Cobo 1581:n, löytyi osoitteesta ravintola ja olin jo hyppäämässä ulos taksista syöksyäkseni armeijassa oppimallani tavalla ravintolan sisälle suojiin, kun Kukka pysäytti. Kuski oli todennut että kyseinen rafla on take-away ja jos kerran tarkoituksena oli mennä istumaan iltaa korealaisen ruoan merkeissä, kohteena ei varmasti ole noutorafla. Nopea soitto Chanille varmisti erehdyksemme ja pääsimme ilman sen suurempaa draamaa oikeaan osoitteeseen.

Osanottajia illassa oli meidän lisäksi muutama ranskalainen sekä yksi paikallinen ja loppujen lopuksi jengi oli sen verran väsynyttä että karaoke sai jäädä toiseen kertaan. Ruokaa oli korealaiseen tapaan esillä paljon ja hyvin laajalla valikoimalla ja variaatiolla. Nyt ensimmäisen kerran korealaista ruokaa maistettuani voin nostaa hattua paikalliselle keittiölle ja antaa shoutoutit Juhalla ja Juhanille Koreaan. Sojun lisäksi sieltä löytyy näköjään muutakin mikä menee ongelmitta kurkusta alas ja maistuu vielä hyvältä suussa:D


Näissä tunnelmissa on hyvä lopetella tämä massiivinen selonteko ja palata pikapikaa jälleen pian, tällä kertaa Iguazun putouksille tehdyn turistireissun merkeissä. Chau!