Ekat hetket

Torstai 28.7.2005 klo 10.00 (GMT -5)

Garden House osoittautui mukavan ja kodikkaan oloiseksi pikkuhostelliksi ja maileista tuttu Manuel hauskaksi ja avuliaaksi nuoreksi mieheksi. Murteisella englannilla han naytti meille kartalta paikkoja ja kertoi minne kannattaa menna ja minne taas ei. Paallimaisena mieleen jai La Bocan alue, mista loytyy 1900-luvun alkupuolen italialaissiirtolaisten varikkaita taloja(http://www.twodown.com/photo/images/boca.jpg) seka Maradonan kasvattiseura, satavuotias Boca Juniors (http://www.bocajuniors.com.ar/). Manuel mainitsi etta stadionin ymparisto ja ne varikkaat korttelit on ok paivasaikaan, mutta etta pimealla alue on ehdoton "no no", silla Boca Juniors maaraa (!) alueella mafian tavoin.

Vaikka meilla kaikilla oli euroja ja ameriikan dollareita reilusti mukana, halusimme paasta kasiksi paikallisiin pesoihin ja lahdimme ensi toiksemme ottomaattia metsastamaan. Manuel neuvoi meille suunnan ja muutaman korttelin paasta hostellilta 9 de Julion, maailman leveimman kadun, varrelta loytyi pankki. Parin pankin ja kiukuttelevan automaatin jalkeen saimme kateista ja olin ylpea neljan sadan peson setelin omistaja. Euron ja peson suhde on suunnilleen 1:3,5 ja tiedostin 100 peson olevan melko iso raha tassa maassa. Hostellille palattuamme painelin Manuelin puheille ja pyydin hanta rikkomaan yhden setelin pienemmiksi. Valitettavasti hostellin vaihtorahat olivat loppu. Manuel kertoi etta "purple billia" eli 100 peson setelia on vaikea saada rikottua koska se on suunnattoman suuri raha paikallisille. Paras tapa rikkoa se on heti noston jalkeen kavella pankin tiskille ja rikkoa se pienemmiksi seteleiksi. Eli ei muuta kuin kavely takaisin pankille ja setelit vaihtoon...

9 de Julion ja Santa Fen kulma

Torstai 28.7.2005 klo 15.00 (GMT -5)

Meilla oli ensimmainen vaihtareiden tapaaminen UADE:lla heti torstaina . Ohjelmaan kuului mm. puheita kulttuurishokista, kurssien valintaa seka kierratys ympari koulun tiloja. Koulu on tosiaan massiivinen lasipalatsi keskustan etelapuolella ja vetaa sisuksiinsa suunnilleen 12 000 opiskelijaa. Eli Mikkelin kotoisa kampus, joka sijoittuu kaytannossa yhteen kerrokseen ja pitaa sisallaan noin 150 opiskelijaa, kalpenee aika pahasti UADE:n monsterin rinnalla. Koulussa on kolme tiedekuntaa: taloustieteet, yhteiskuntatieteet seka teknillinen tiedekunta. Olemme kahdesta ensin mainitusta, keskittyen lahinna Etela-Amerikkaan ja sen taloudellispoliittisiin asioihin. Kursseihin palaan tarkemmin kun koulu ensi viikolla pyorahtaa kayntiin. Kierroksen lopuksi meista otettiin valokuvat opiskelijakorttiin ja olimme free to go. Koululla tapasimme myos ensimmaisen kerran suomalaisen Elinan, joka on meidan kuusikon lisaksi vaihdossa UADE:ssa taman syksyn. Han opiskelee JKL:n AMK:ssa ja on tullut BA:han jo kaksi viikkoa aikaisemmin kahden koulukaverinsa kanssa jotka ovat eri yliopistossa vaihdossa. Elina osasi kertoa meille kaikkea hyodyllista mm. puhelimen ja asunnon hankintaan liittyen ja saimme muutamia kaytannon vinkkeja Argentiinassa ja erityisesti Buenos Airesissa elamiseen. Elinan lisaksi tutustuimme norjalaiseen Linaan, joka on tullut vaihtoon Koopenhaminan kauppakorkeasta. Kahden uuden tuttavuuden lisaksi mulle ei koulu vierailusta jaanyt juuri mitaan kateen koska olin niin vasynyt etta nuokuin puheiden ajan enka nain siis juurikaan havainnoinut etta mita tapahtui. No, eikohan tassa ehdita viela karryihin mukaan. Kurssien valitsemisen jalkeen (jarjestimme niin etta koulua on joka viikko ti-to) olikin aika hiihtaa hostellille hetkeksi lepaamaan ja sulattelemaan ensimmaisia tunteja Argentiinassa...

"Kotimaa kun taakse jai"

Niinkun varmaan jo otsikon puuttuvista skandinaavisista kirjaimista arvaa, nyt ollaan jo sit reissun paalla. Koska en pysty viela kytkemaan konettani nettiin mistaan,on tama teksti nyt sit ilman pisteita a:n ja o:n paalla. Vaikka hostellilta loytyykin "ilmainen netti", on se niin onnettoman hidas nuhapumppu, etta paatettiin Jussin kaa maksaa sijoittaa pari pesoa ja tultiin tien toiselle puolelle locutorioon josta paasee kytkeytyyn nettiin. Mestan nimi on Star Warsiin viitaten "Joda Master" ja taalla on meidan lisaksi paikallisia skideja pelaamassa koneilla. Koska tassa nyt on mennyt jo reilusti siita kun reissuun lahdettiin otetaan pieni kertaus mita enemman tai vahemman merkittavaa on tapahtunut so far:

Keskiviikko, 27.7.2005 klo 17.20 (GMT +2)

Saavuin kentalle viimeisena, tosin viela hyvissa ajoin ennen lahtoa. Check-iniin ei ollut mitaan erityista jonoa ja saaimme matkatavarat hyvin selvitettya. Normaalisti Argentiinaan saa roudata sen 20 kiloa tavaraa, mutta koska olemme puoli vuotta, oli meille luvattu 30 kiloa per paa. Meitsi onnistui vetamaan pohjat tassakin, roudaten pyoreasti 35 kiloa tavaraa Suomesta Argentiinaan. Se oli noin 15 kiloa enemman kuin Jussilla, jengimme toisella kakslahkeisella. Oho. Selityksia ois varmaan monia, mut todetaan nyt vaikka etta olen ainakin hyvin varustautunut.

Ensimmainen etappi on Helsinki-Frankfurt, mista lennetaan Sao Paulossa tankaten Buenos Airesiin. Jostain syysta meita ei voitu tsekata suoraan sisaan Frankfurt-BA valille, vaan SAS:n neiti kaski meidan menna Saksassa gatelle missa paikamme ovat varattuina ja passin vilautusta vaille valmiina.Vajaan tunnin kentalla hengauksen jalkeen kone Frankfurtiin lahtee. Koneen noustessa hahmottuu viimeinkin etta nyt ollaan menossa melkein puoleksi vuodeksi 13 000 kilometrin paahan kotoa ja ainoana kysymyksena paassa pyorii: "Mihinkohan soppaan sita on nyt taas lusikkansa tunkenut?"

Keskiviikko, 27.7.2005 klo 20.00 (GMT +1)

Heti Saksaan laskeuduttuamme soppa alkoikin sitten kehittya. Frankfurtin kentta on mielestani yksi huonoimmin varusteltuja kokoonsa nahden ja muutaman kerran konetta vaihtaneena olen joutunut pettymaan niin odotustiloihin, kahviloihin kuin hintoihinkin. Eika se peta tallakaan kertaa. Kone on ajoissa perilla, eika lahtevien listassa nay viela BA:n lennon porttia, joten kulutamme aikaa pyorimalla. Puolen tunnin odottelun jalkeen selviaa mista kone lahtee ja siirrymme Schengen-alueelta ulos vain todetaksemme lennon lahtoportin olevan tupaten taynna. Tama on noin kello 20.30, eli siis tunti ja vartti ennen koneen lahtoa. Jaamme kahvioon tankkaaman ylihintaista jogurttia ja leipaa ja siirrymme portille kello yhdeksan kieppeilla.

Tassa vaiheessa uskoni Frankfurtin kenttaan ja saksalaiseen "tehokkuuteen" katoaa. Portilla on kolme selvitystiskia, jokaisen edessa pitka jono ja takana tehoton virkailija. Tuntuu etta oikein kukaan ei tee mitaan, tai jos tekee niin se ei ainakaan ole koneen tayttamiseen liittyvaa toimintaa. Puolisen tuntia (tassa vaiheessa koneen lahtoon on enaa 15 min.) jonoteltuamme, tiskilta toiselle vaihdeltuamme ja katsekontaktia haettuamme yksi virkailijoista huomioi meidat ja ohjaa seuraavalle virkailijalle. Elke ojentaa paperimme josta ilmenee nimemme, paikkamme ja varausnumeromme. Virkailija ottaa paperit, napyttelee hetken konetta ja ilmoittaa etta meilla ei ole paikkoja koneessa. Olemme kaikki allikkalla lyotyja. Virkailija selittaa etta kun meita ei nakynyt, he luulivat ettemme ole tulossa ja antoivat meidan VARATUT ja MAKSETUT paikat jonotuslistalaisille. Tasta seuraa vaittely jossa kerromme etta meille sanottiin etta paikat on ok kunhan vaan ilmestymme paikalle ja virkailija taas ihmettelee missa olemme olleet. Han sanoo check-inin alkaneen jo kello 21.00 ja me taas kerromme olleemme paikalla 21.05, emmeka ole kuulleet kertaakaan nimiamme kuulutettavan. Tahan toteamus on hyvin palvelualtis: "Ei meilla ole aikaa kuulutella jokaista matkustajaa." Ei varmasti jokaista, mutta ehka niita jotka ovat lentonsa maksaneet ja kirjautuneet sisaan ensimmaiselle yhteydelleen Helsingista Frankfurtiin.

Lyhyehkon sanasodan jalkeen virkailija ryhtyy toimeen, runnoo meille paikat koneesta ja matka voi jatkua. Paasemme koneeseen joka lahtee lopulta 22.05, eli noin 20 minuuttia aikataulusta myohasta. Jannitettavaksi jaa vain ja ainoastaan onko matkalaukut ehtineet samaan koneeseen peruutuksen vuoksi. Boeing 747 jumbojetti on siis lastattu ja matkalla Sao Paulon kautta Buenos Airesiin. Edessa on 14 tuntia istuskelua ja tahan astisen elamani pisin yhtamittainen lentomatka...

Torstai, 28.7.2005 klo 8.00 (GMT -3)

Lento menee ilman mitaan mainitsemisen arvoista ja olemme perilla ennen kahdeksaa aamulla. Olen lukenut Nightwishin laulajan Tarja Turusen, jonka aviomies on Argentiinasta ja kakkoskamppa BA:ssa, haastattelusta etta lentokenttamuodollisuudet kestavat saapuessa lahemmassa kolme tuntia.Jonossa tapaamme Taideteollisen korkeakoulun opiskelijan, joka on tullut Buenos Airesiin tekemaan lopputyotaan. Mielenkiintoista, varsinkin kun kyseinen tytto ei omien sanojensa mukaan ole lukenut sanaakaan espanjaa. Joko me olemme onnekaita, Tarja epaonninen tai jotain, mutta paasemme tullista ja maahantuloviranomaisista lapi puolen tunnin jonottelulla. Edes vanhanmallinen sininen passini, josta ei ilmene etta Suomi on EU-maa (uskokaa tai alkaa, taman takia virkailija Frankfurtissa tenttasi matkani syita ja tarkoitusperiani hetken verran lahtoportilla), ei aiheuta vaikeuksia. Aulassa meita vastassa heiluukin "Mr. Joel Jarvinen" -kyltti ja kuljettaja. Heitamme laukut autoon ja otamme suunnan kohti Garden House Hostelia. Vaikka olemmekin perilla, mielessa pyorii edelleen: "Mita ma taalla teen?". Taksista katsottuna pilvet nayttavat erilaisilta ja taivaskin suuremmalta. Tieda sitten.

Seven days...

Vaikka tapana onkin jättää lähes kaikki viime tippaan ja hyvin hilkulle, taidan olla tämän blogin osalta melkoisen ajoissa. Nyt on torstai 21.7. ja lähtö on ensi viikon keskiviikkona 27.7. klo 18.40 Helsinki-Vantaalta. Eli tasan yksi kappale jokaista viikonpäivää jäljellä Suomessa tämän vuoden aikana. Alkaen tästä torstaista.

Tämän blogin tarkoitus on säilyttää, ylläpitää ja jakaa kokemuksia, mietteitä ja kuvia vaihdostani Buenos Airesissa, Argentiinassa loppuvuoden 2005 aikana. Näin jokainen, niin tuttu kuin tuntematonkin, voi seurata minun ja muiden reissuun lähteneiden edesottamuksia matkan varrelta.Tuntien itseni, voin luvata että päivitystahti tulee olemaan säännöllisen epäsäännöllinen. Toivon mukaan edes sen kerran viikossa.

Jotta te lukijat pysyisitte kärryillä alusta asti, kertaan muutaman faktan reissusta. Olen Joel, 22-vuotias opiskelija Helsingin Kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikön BScBA-linjalta (www.mli.hkkk.fi) ja tämä vaihto on pakollinen osa tutkintoani. Viime syksynä alkaneet espanjan opinnot innostivat hakemaan vaihtoon latinomaahan ja loppupeileissä kohteeksi valikoitui Buenos Aires, "Etelä-Amerikan Pariisi". Koulustamme on lähdössä Buenos Airesiin yhteensä kuusi henkeä: minä, Jussi, Elke, Kukka, Riina V. & Riina Y. Lähdemme torstaina 27.7.2005 ja näillä näkymin palaamme tammikuun 10. vuonna 2006. Opiskelemme Universidad Argentina de la Empresassa,tuttavallisemmin UADE (www.uade.edu.ar). Opiskelut alkavat elokuun 1. päivä ja kestävät aina joulukuun alkuun, jonka jälkeen meillä on vielä kuukausi aikaa matkustaa ja ihmetellä.

Tässä vaiheessa pystyn vaihdosta kertomaan sen verran, että järjestelyt ovat vielä jonkin verran kesken. Tukihakemukset on laitettu sisään, rokotteet saatu ja viisuminkin pitäisi olla valmis. Kaikkea pientä täytyy silti säätää ja tempaista vielä läksiäisetkin tuossa lauantaina. Sen jälkeen on enää muutama hektinen päivä ja sitten lähtö. Vaikka asunto vielä puuttuukin, aivan tyhjän päälle emme ole hyppäämässä. Varasin meille ensimmäiseksi kahdeksi ja puoleksi viikoksi vuodepaikkoja Garden House (www.gardenhouseba.com.ar) hostellista josta on muutama kymmenen metriä lähemmällä metroasemalle ja vain muutama kortteli/yhden pysäkin verran koululle. Myös nouto kentältä hostellille pitäisi olla hoidossa, kohtuulliseen 16 u.s. dollarin hintaan. Lisäksi eilen sain sähköpostia Ivan ja Lucasilta, jotka ovat ilmeisesti mun "Amigos UADE Argentina", eli jonkinlaiset tutorit. Kundit lupaavat näyttää kaupunkia, opettaa argentiinalaisia tapoja ja avustaa opiskeluissa. Saas nähdä miten käy. Tämän päivän lehden mukaan Buenos Airesissa on 12 astetta lämmintä ja sateista, eli täällä Suomessa voidaan vielä nauttia paremmasta säästä.

Jotta tämä todellakin olisi suht autenttinen matkapäiväkirja ja jotta voisin nauttia viimeisestä viikosta Suomessa täysipainoisesti, jätän blogin tähän tilaan noin viikoksi ja palaan päivittämään sitten kun olen matkustanut pyöreästi 13 000 kilometriä päiväntasaajan toiselle puolelle. Siihen asti: Adios amigos.